Armo ja arkkitehtuuri

Armo ja arkkitehtuuri (Rakennustieto, 1998) kertoo suomalaisen arkkitehtikulttuurin ylenkatsomien arkkitehtiveljesten Timo ja Tuomo Suomalaisen tuotantoon ja asemaan Suomen modernin arkkitehtuurin historiankirjoituksessa. Kirjan on kirjoittanut brittiläinen arkkitehtuurikriitikko ja Suomen arkkitehtuurin tuntija Roger Connah.

Myynnissä oleva kappale ei ole aivan priimakunnossa, mutta täysin käyttökelpoinen. Kansissa on jonkin verran hyllykulumaa, loppuosan sivujen yläosassa on jonkin verran vanhan kosteusvaurion jälkiä.

7,00 

In stock

Roger Connah tarkastelee suomalaisen arkkitehtikunnan sulkeutunutta ja dogmaattista toimintatapaa ja millaisia vaikutuksia etenkin 1960–70-lukujen arkkitehtuurikeskustelulla oli muun muassa Temppeliaukion kirkon (Timo ja Tuomo Suomalainen, 1961–69) arvostukseen ja näkyvyyteen tai näkymättömyyteen Suomen arkkitehtuuria esittelevissä kirjoissa ja näyttelyissä. Connah analysoi myös varsin tuntemattomaksi jääneen Espoonlahden kirkon ((Timo ja Tuomo Suomalainen, 1980) moni-ilmeistä ja orgaanista arkkitehtuuria. Armo ja arkkitehtuuri -kirjan kuvituksena on käytetty mustavalkoisia arkkitehtuurivalokuvia ja joitakin piirustuksia.

Myynnissä oleva kappale ei ole aivan priimakunnossa, mutta täysin käyttökelpoinen. Kansissa on jonkin verran hyllykulumaa, loppuosan sivujen yläosassa on jonkin verran vanhan kosteusvaurion jälkiä.

Weight 166 g
Dimensions 21,0 × 14,9 × 0,6 cm
Author(s)

Roger Connah

Publisher

Rakennustieto Oy

Publishing year

1998

Language

Images

architectural drawings, b&w photos

Binding

Softcover

Condition

Number of pages

95

ISBN

951-682-501-X