Out of stock

Muovituolista raitiovaunuun: Olavi Hänninen – sisustusarkkitehti

Muovituolista raitiovaunuun: Olavi Hänninen sisustusarkkitehti kertoo Olavi Hännisen (1920–1992) monipuolisesta urasta. Olavi Hänninen suunnitteli uransa aikana muun muassa huonekaluja, näyttelyitä, liiketilojen ja kirkkojen sisätiloja sekä junia ja raitiovaunuja. Runsaasti kuvitetun kirjan tekstit ovat suomeksi, kuvatekstit ja lyhyt Olavi Hännisen esittely on myös englanniksi. Kuvituksena on valokuvia Hännisen suunnittelemista huonekaluista, interiööreistä ja esineistöstä, arkistovalokuvia sekä piirustuksia.

Myynnissä oleva kirja on erittäin hyvässä kunnossa. Kansissa, etenkin kulmissa on pientä kulumaa, mutta sivut ovat puhtaat ja ehjät.

17,00 

Out of stock

Sisustusarkkitehti Olavi Hänninen (1920–1992) kuuluu suomalaisten modernistien sukupolveen. Muovituolista raitiovaunuun: Olavi Hänninen sisustusarkkitehti kertoo Olavi Hännisen monipuolisesta urasta, joka käynnistyi Oy Stockmann Ab:n piirustuskonttorissa 1948 ja huipentui C.L. Engelin suunnitteleman Kymin kirkon uudistamistöihin vuosina 1989–1992. Olavi Hänninen suunnitteli uransa aikana muun muassa huonekaluja, näyttelyitä, liiketilojen ja kirkkojen sisätiloja sekä junia ja raitiovaunuja. Hänninen muistetaan tiiviistä yhteistyöstä arkkitehtien kanssa sekä tärkeänä sisustusarkkitehtuurin opettajana ja vaikuttajana.

Runsaasti kuvitetun kirjan tekstit ovat suomeksi, kuvatekstit ja lyhyt Olavi Hännisen esittely on myös englanniksi. Kirja koostuu Hännisen elämäntyötä eri näkökulmista pohtivista artikkeleista, joiden kirjoittajat ovat Antti Nurmesniemi, Erik Kruskopf, Leena Karttunen, Marianne Aav, Marja Turkka, Merja Heiskanen, Susanna Aaltonen ja Tuula Falk, Olavi Hännisen tytär. Kirjassa on myös Hännisen cv sekä henkilöhakemisto. Kuvituksena on valokuvia Hännisen suunnittelemista huonekaluista, interiööreistä ja esineistöstä, arkistovalokuvia sekä piirustuksia.

Myynnissä oleva kirja on erittäin hyvässä kunnossa. Kansissa, etenkin kulmissa on pientä kulumaa, mutta sivut ovat puhtaat ja ehjät.

Weight 711 g
Dimensions 26,5 × 21,7 × 1,5 cm
Editor(s)

 Susanna Aaltonen, Airi Snellman-Hänninen, Leena Ervamaa, Marja Turkka, Tuula Falk, Yrjö Turkka

Author(s)

Antti Nurmesniemi, Erik Kruskopf, Leena Karttunen, Marianne Aav, Marja Turkka, Merja Heiskanen, Susanna Aaltonen, Tuula Falk

Publishing year

2006

Publisher

Multikustannus

Language

,

Images

architectural drawings, colour & b&w photos

Binding

Hardcover

Condition

Number of pages

144

ISBN

952-468-119-6