Rakenna, kärsi ja unhoita

Rakenna, kärsi ja unhoita (Kosmos, 2020) on arkkitehti, rap-taiteilija Helmi Kajasteen esikoisteos, joka sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon 2020. Kahden esseen pienoiskirja pohtii muun muassa ajan, muistojen ja pysyvyyden teemoja elokuvassa ja arkkitehtuurissa.

12,50 

Rakenna, kärsi ja unhoita on arkkitehti, rap-taiteilija Helmi Kajasteen esikoiskirja. Kahden esseen pienoiskirja ilmestyi Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kustantamana tammikuussa 2020. Kirja voitti Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon joulukuussa 2020.

Kirjan teemoja ovat jälleenrakennus ja tuho, katoavaisuus ja pysyvyys, arkkitehtuurin konkreettisuus ja elokuvan aineettomuus. todellisuus ja illuusiot, esittävyys ja kuvitteellisuus, muistaminen ja unohtaminen. Kirja on kuvitettu Helmi Kajasteen mustavalkoisilla piirustuksilla ja maalauksilla.

Rakentaminen on toiveikasta, koska sen on pakko olla. Pommisuojatkin rakennetaan siinä toivossa, että sillä on merkitystä. Elokuvat ovat pysyviä. Elokuvista voi löytää sen, kuinka asioiden pitäisi olla tai ainakin kuinka asiat olivat. Ovat. Olisivat voineet olla.
— Helmi Kajaste, Rakenna, kärsi ja unhoita, Kosmos 2020.

 

Weight 187 g
Dimensions 18,5 × 11,3 × 1,3 cm
Author(s)

Helmi Kajaste

Publisher

Kosmos

Publishing year

2020

Language

Images

B&W drawings

Binding

Digital, Hardcover

Condition

Number of pages

92

ISBN

978-952-352-027-1