Alvar Aallon Kasvatusopillinen korkeakoulu kertoo Jyväskylän yliopiston 1950-luvulla syntyneiden kampusrakennusten arkkitehtuurista. Kirjan on kirjoittanut arkkitehti-taidehistorioitsija Päivi Lukkarinen ja kirja oli hänen pro gradu -työnsä Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitokselle.
Kirja esittelee Jyväskylän yliopiston perustamiseen liittyvät syntyvaiheet Seminaarimäen rakennuskokonaisuudesta käydystä arkkitehtuurikilpailusta alkaen. Rakennushistoriallisen analyysin lisäksi Alvar Aallon Kasvatusopillinen korkeakoulu -kirja esittelee Alvar Aallon kampusarkkitehtuurin yksityiskohtia aluesuunnitelmasta sisustukseen. Lukkarinen kirjoittaa kohteen arkkitehtuurista myös suhteessa Aallon muuhun tuotantoon ja 1950-luvun modernismin kansainvälisiin kehityslinjoihin.
Kirjassa on suomenkielinen teksti, mutta kuvatekstit ovat suomeksi ja englanniksi. Kirjan lopussa on lisäksi ruotsin- ja englanninkieliset tiivistelmät. Kuvituksena on käytetty arkkitehtuuripiirustuksia ja mustavalkoisia valokuvia.
Myynnissä oleva kappale on hyvässä kunnossa. Sivut ovat puhtaat ja ehjät. Kansipaperissa on pientä hyllykulumaa.