Asuinaluesuunnittelu (Rakentajan Kustannus Oy, 1990) on asiantunteva opas toimivien ja viihtyisien asuinalueiden kaavoitukseen ja kaupunkiarkkitehtuuriin. Teoksen ovat koonneet Riitta Jalkanen, Tapani Kajaste, Timo Kauppinen ja Pekka Pakkala.
Tässä kirjassa käsitellään asuinaluesuunnittelun perusteita. Siinä luodaan katsaus suunnitteluihanteiden kehitykseen, selostetaan suunnittelun yleisiä tavoitteita, asemakaavajärjestelmää ja suunnitteluprosessin vaiheita. Asuinaluetta tarkastellaan eri toimintojen kannalta: asuminen, palvelut ja työpaikat, virkistys sekä liikenne. Lisäksi selostetaan asuinalueen rakenteen ja kaupunkitilan suunnittelun peruskäsitteitä.
Tarkastelukulma muuttuu luvusta toiseen siirryttäessä, ja teos valaisee siten asiakokonaisuutta monesta suunnasta. Lähtökohtana on kuitenkin aina suunnittelijan näkökulma. Sisällön painopiste on uudisrakentamisessa kaupunkiympäristöön. Tekijät ovat kaavoituksen ja rakennussuunnittelun parissa työskenteleviä arkkitehteja, jotka ovat toimineet myös yhdyskuntasuunnittelun opettajina.
Havainnollisen materiaalinsa ansiosta Asuinaluesuunnittelu on oivallinen oppikirja ja hakuteos. Se on tarkoitettu yhtä lailla korkeakoulu- ja opistotason opiskelijoille kuin kuntien luottamus- ja virkamiehille, kaavoitus- ja rakennuslautakuntien jäsenille sekä yksityisille suunnittelijoille.
– Riitta Jalkanen, Tapani Kajaste, Timo Kauppinen ja Pekka Pakkala, Asuinaluesuunnittelu (Rakentajan Kustannus Oy, 1990), takakansiteksti
Kirjan teksti on suomeksi. Kuvituksena on runsaasti mustavalkoisia valokuvia ja havainnollisia piirustuksia.
Myynnissä oleva kappale on hyvässä kunnossa. Kansissa on pientä hyllykulumaa. Liimasidos on ehjä ja sivut ovat puhtaat.