Ensimmäisiä esikaupunkeja

Toimittaja Eeva Järvenpään ja valokuvaaja Sirpa Räihän tietoteos Ensimmäisiä esikaupunkeja – Kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista (HS Kirjat, 2009) jatkaa HS:n korttelikirjojen sarjaa nykyisen Helsingin kantakaupunkiin kuuluvien alueiden kulttuurihistorialla.

14,00 

In stock

Toimittaja Eeva Järvenpään ja valokuvaaja Sirpa Räihän tietoteos Ensimmäisiä esikaupunkeja – Kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista (HS Kirjat, 2009) jatkaa HS:n korttelikirjojen sarjaa nykyisen Helsingin kantakaupunkiin kuuluvien alueiden kulttuurihistorialla.

Helsinki oli 1800-luvun alussa kyläpahanen, mutta jo sata vuotta myöhemmin meno oli mannermaista. Porvaristo pasteerasi Espan puistossa, taide kukoisti Heikinkadun salongeissa ja automobiileilla oli oma palatsinsa. Kurjemmin asui työväki, jota kasvava kaupunki imi etelään. Ensimmäisiä esikaupunkeja on jatkoa Vanhinta Helsinkiä -kirjalle, joka ilmestyi vuonna 2007. Kirjat on koottu Helsingin Sanomissa julkaistusta kirjoitussarjasta. Tässä kirjassa toimittaja Eeva Järvenpää ja valokuvaaja Sirpa Räihä kiertävät Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleissa. Niistä löytyy paljon vanhaa, paljon uutta ja aina jotain yllättävää.
–  Eeva Järvenpää ja Sirpa Räihä, Ensimmäisiä esikaupunkeja – Kertomuksia Kaartinkaupungin ja Kampin kortteleista (HS Kirjat, 2009), takakansiteksti

Kirjan teksti on suomeksi. Kuvituksena on runsaasti valokuvia ja jonkin verran kartta-aineistoa.

Myynnissä oleva kappale on erittäin hyvässä kunnossa. Kannet ovat siistit, sivut puhtaat, sidos luja.

 

Weight 1642 g
Dimensions 21,6 × 25,3 × 3,0 cm
Author(s)

Eeva Järvenpää, Sirpa Räihä

Publisher

HS Kirjat

Publishing year

2009

Language

Images

colour & b&w photos, maps

Binding

Hardcover

Condition

Number of pages

420

ISBN

978-952-5557-30-5