Out of stock

Kauneimmat matemaattiset kaavat

Kauneimmat matemaattiset kaavat (suom. Kimmo Pietiläinen, Art House 1993) johdattaa matemaattisen kielen ja ajattelun kauneuteen ja hämmästyttävään yleispätevyyteen. Kuvituksena on käytetty havainnollistavia kaavioita sekä hauskoja pilapiirroksia, joissa matemaattista lainalaisuutta sovelletaan käytännön elämään.

Myynnissä oleva kappale on hyvässä kunnossa. Kansilehdellä on edellisten omistajien omistuskirjoituksia.

8,00 

Out of stock

Kauneimmat matemaattiset kaavat (suom. Kimmo Pietiläinen, Art House 1993) johdattaa matemaattisen kielen ja ajattelun kauneuteen ja hämmästyttävään yleispätevyyteen. Kirjan esittelemät matemaattiset teoriat sijoittuvat kattavasti matematiikan eri osa-alueille: mukana on niin geometriaa, lukuteoriaa kuin tilastomatematiikkaakin. Kirjan tavoite on saada lukija ajattelemaan ja näkemään tutultakin tuntuneessa asiassa uusia piirteitä. Kuvituksena on käytetty havainnollistavia kaavioita sekä hauskoja pilapiirroksia, joissa matemaattista lainalaisuutta sovelletaan käytännön elämään.

Tämän kirjan tavoite on paljastaa matemaattisten kaavojen kauneus. Kauneus syntyy matemaattisten käsitteiden joustavuudesta, matemaattisten väittämien yksinkertaisuudesta ja niiden seurausten esteettisestä vetovoimasta. Kuten kaikilla tieteillä, matematiikallakin on oma sisäinen harmoniansa. Tavoitteenamme on tutkia sitä.
— Lionel Salem, Fréderic Testard, Coralie Salem, Johdanto, Kauneimmat matemaattiset kaavat, s. 11.

Myynnissä oleva kappale on hyvässä kunnossa. Kansilehdellä on edellisten omistajien omistuskirjoituksia.

Weight 189 g
Dimensions 21,0 × 14,7 × 1,2 cm
Author(s)

Lionel Salem | Frédéric Testard | Coralie Salem

Publisher

Art House

Publishing year

1993

Language

Images

B&W cartoons, diagrams

Binding

Softcover

Number of pages

160

ISBN

951-884-111-X