Suutarista se kaikki alkoi

Suutarista se kaikki alkoi (Turun maakuntamuseo, 1990) kertoo Luostarinmäen käsityöläismuseon syntyhistoriasta, museoalueen rakennuksista ja niiden kunnostamisesta.

Myynnissä oleva kappale on hyvässä kunnossa. Kansipaperissa on jonkin verran hyllykulumaa, mutta sivut ovat puhtaat ja ehjät.

11,00 

In stock

Suutarista se kaikki alkoi on Luostarinmäen käsityöläismuseon 50-vuotisjuhlajulkaisu. Kirjan on julkaissut Turun maakuntamuseo vuonna 1990, ja sen ovat toimittaneet Tom Bergroth ja Salme Kotivuori.

Kirja kertoo Luostarinmäen alueen kaupunkisosiologisesta ja arkkitehtonisesta historiasta, käsityöläismuseon syntyhistoriasta, museoalueen rakennuksista sekä niiden kunnostamisesta. Kirjan artikkelit ovat kirjoittaneet Solveig Sjöberg-Pietarinen, Hannu Laaksonen, Juhani Kostet, Johanna Viitaharju, Vesa Kiljo sekä Taina Palmroth. Esipuheen on laatinut Knut Drake. Suutarista se kaikki alkoi -kirjassa on runsas kuvitus, joka koostuu historiallisista valokuvista, pohjapiirustuksista, yksityiskohtia kuvaavista piirroksista ja kartoista.

Mennyt aika on jättänyt muistomerkkinsä. Kirkko pystyttänyt itselleen muistomerkin tuomiokirkossa, valtiovalta jälleen kunniaan kohotetussa linnassa. Annettakoon niin myös halpasäätyisen miehen, käsityöläisen, vanhan Turun porvarin saada omansa Luostarinmäelle. Annettakoon tämän pienen kaupungin kaupungissa elää! Se on paljon aidompi kuin kaikki ne kojut ja talot, joita tuleva aika rakentaa kootakseen viime jäännöksiä siitä, mitä edeltänyt on hävittänyt.”
— Taiteilija Axel Haartman nimimerkillä “Det blå märket” Åbo Underrättelser -sanomalehdessä v. 1908. Teoksessa Suutarista se kaikki alkoi, s. 40.

Myynnissä oleva kappale on hyvässä kunnossa. Kansipaperissa on jonkin verran hyllykulumaa, mutta sivut ovat puhtaat ja ehjät.

Weight 1146 g
Dimensions 29.6 × 23.5 × 2.0 cm
Editor(s)

Salme Kotivuori, Tom Bergroth

Publisher

Turun maakuntamuseo

Publishing year

1990

Language

Images

art reprints, b&w photos, maps

Binding

Hardcover

Condition

Number of pages

176

ISBN

951-9125-75-2