Out of stock

Eero Saarinen – Huominen hahmottuu

Eero Saarinen – Huominen hahmottuu (Arkkitehtuurimuseo, 2006) on arkkitehti Eero Saarisen urasta kertovan näyttelyn pieni, suomenkielinen näyttelyluettelo.

Myynnissä oleva kappale on oivallisessa kunnossa. Kirjanen on kaikinpuolin täysin siisti.

13,00 

Out of stock

Eero Saarinen – Huominen hahmottuu on suomalaissyntyisen arkkitehti Eero Saarisen urasta kertovan näyttelyn pieni, suomenkielinen näyttelyluettelo. Näyttely oli esillä Helsingin Taidehallissa 7.10 – 6.12.2006 ja kiersi sen jälkeen Oslossa, Brysselissä sekä eri puolella Yhdysvaltoja.

Julkaisu on muodoltaan nidottu, runsaasti kuvitettu lehti. Eero Saarinen – Huominen hahmottuu esittelee Eero Saarisen elämäntyötä ja tarkastelee hänen merkitystään osana 1900-luvun kansainvälistä modernismia. Julkaisussa on näyttelyn kuraattorin Donald Albrectin kirjoittama asiantunteva teksti. Kuvituksena on käytetty mustavalkoisia ja värillisiä valokuvia muutamista Saarisen toimiston tunnetuimmista töistä sekä joitakin Saarisen luonnospiirustuksia. Albrecht luonnehtii Saarisen merkitystä mm. näin: “Eero Saarinen edesauttoi modernismin periaatteiden tunnetuksi tekemistä valtavirtaa edustavien amerikkalaisarkkitehtien keskuudessa.”

Myynnissä oleva kappale on oivallisessa kunnossa. Kirjanen on kaikinpuolin täysin siisti.

Psst! Kiinnostaisiko uutiskirje...?
Would you like to subscribe to our newsletter...?

Kiinnostaisiko sinua tietää ensimmäisenä uusista kirjatulokkaista, blogin kirja-arvioista ja muista arkkitehtuurikirjoihin liittyvistä uutisista? Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

Would you like to be the first to know about our recent arrivals, book reviews on our blog, and other news regarding architecture books? Subscribe to our monthly newsletter directly to your inbox.

Meiltä ei lähde roskapostia! Lue lisää tietosuojakäytännöstämme. | We don’t spam! Read our privacy policy for more info.

Weight 119 g
Dimensions 24,6 × 18,1 × 0,3 cm
Author(s)

Donald Albrecht

Editor(s)

Chase W. Rynd, Juulia Kauste, Robert A. M. Stern, Severi Blomstedt

Publisher

Suomen Rakennustaiteen Museo

Publishing year

2006

Language

Images

b&w & colour photos, drawings & sketches

Binding

Magazine

Condition

Number of pages

28

ISBN

952-5195-24-4