Mariankatu viisi ja seitsemän (SKS, 2002) on Pekka Suvannon tiivis mutta monipuolinen tutkimus, joka tarkastelee Suomen talous- ja kulttuurihistorian kannalta kahta merkittävää rakennusta ja niiden vaikutusvaltaisia asukkaita.
Mariankatu viisi on Carl Ludwig Engelin koulukunnan tyylipuhdas klassinen luomus ja Mariankatu seitsemän rakennustaiteen uudesta murroskaudesta vaikutuksia saaneen arkkitehti Georg Theodor Chiewitzin viimeinen työ. Molemmat talot ovat arkkitehtuuriltaan keskeistä Suomen taidehistoriaa.
Teoksen tavoitteena on antaa tiivis kuvaus siitä, kuinka näissä taloissa on luotu Suomen talous- ja kulttuurihistoriaa ja otettu kantaa Suomea koskeviin poliittisiin kysymyksiin. Kirja on ennen kaikkea kertomus Borgströmien merkittävästä talous- ja kulttuurisuvusta, mutta myös kavalkadi taloissa asuneista, työskennelleistä tai vierailleista ihmisistsä, esimerkiksi J.L. Runebergistä, Z. Topeliuksesta, J.V. Snellmanista, Eugen Scahumanista ja C.G.E. Mannerheimista. Talojen vaiheisiin liittyy myös Helsingin yliopisto, Suomen oikeuslaitos, ja pari ulkomaista lähetystöä.
– Pekka Suvanto, Mariankatu viisi ja seitsemän (SKS, 2002)
Kirjan teksti on suomeksi. Kirjassa on runsas valokuva- ja piirustuskuvitus.
Myynnissä oleva kappale on oikein hyvässä kunnossa. Kannet ovat siistit, sivut ovat puhtaat. Etulehdellä on kustantajan omistuskirjoitus.