Suomalainen lähiö Tapiolasta Pihlajamäkeen on vuonna 1991 julkaistu väitöstutkimus lähiöajattelun kansainvälisistä juurista sekä lähiöiden rakentamiseen liittyvästä kehityksestä toisen maailmansodan jälkeen aina 1960-luvulle saakka. Tutkija Riitta Hurme on tarkastellut suomalaista lähiösuunnittelua ja -rakentamista etenkin Helsingin Pihlajamäen ja Espoon Tapiolan itäosien rakennusvaiheiden näkökulmista. Hurmeen tarkoituksena on ollut selvittää, minkälaista lähiörakentamista maahamme haluttiin aikaansaada ja miten tavoitteet ja toteutus muuttuivat 1900-luvun edetessä.
Hurme korostaa lähiörakentamisen vahvoja yhteiskunnallisia kytkentöjä. Suomalainen lähiö on Hurmeen mukaan ensisijaisesti kiinteästä kaupunkirakenteesta erilleen rakennettu, varsinaisesta kaupungista riippuvainen asuntoalue. “Lähiöiden rakentamisen vuosikymmeninä on rakennusala teollistunut ja keskittynyt. Suunnitteluun osallistuvien ammattikuntien ja henkilöiden määrä on kasvanut. Arkkitehdista on tullut vain yksi osapuoli suunnittelijoiden ja muiden osallisten joukossa. On aihetta uskoa arkkitehdin aseman suunnittelu- ja rakentamisprosessissa heikentyneen tämän kehityksen myötä. Samalla arkkitehtonisen ja esteettisen suunnittelun asema on heikentynyt kohteissa, joissa sitä ei nimenomaisesti ole pidetty tärkeänä”, Riitta Hurme kirjoittaa (s. 177).
Kirjassa on mustavalkoinen kuvitus, joka koostuu muun muassa kartoista, kaavioista ja valokuvista.
Myynnissä oleva kappale on hyvässä kunnossa. Sivut ovat siistit ja ehjät, kansipaperi on hienoisesti ryppyyntynyt. Kansipaperin taiteliepeessä on edellisen omistajan ex libris.
