The Future of Architectural Publications in the Finnish Architectural Review 1/2018 20.03.2018 – Posted in: Inspiration
The Finnish Architectural Review has got a new editor-in-chief Mika Savela who asked me to write some commentary about the future of architectural publications. The newest issue 1/2018 is now out, and bookm-ark is in fine company. The full article is titled Publishing between formats, themes and technologies; Mika Savela and Ana Dana Beroš interviewed an intriguing set of publishing houses and other operators in the field: Praksa, Aalto Arts Books, Microcities, DPR-Barcelona, Garret, The Funambulist, Rakennustieto, Cartha and San Rocco – and bookm-ark.
Mika Savela kindly granted me the permission to republish my text here on the blog, so here it goes. The Finnish version comes first, please scroll down for the English translation. The Finnish Architectural Review and more information about their UUAA project can be found on the www.ark.fi webpages.
Arkkitehti-lehti on saanut uuden päätoimittajan. Mika Savela pyysi minua kirjoittamaan ajatuksiani arkkitehtuurijulkaisujen tulevaisuudesta. Uusin numero 1/2018 on nyt ilmestynyt, ja bookm-ark on huimassa seurassa. Artikkelin otsikko on Julkaisut muutostilassa; Mika Savela ja Ana Dana Beroš ovat haastatelleet kustantamoista ja muista alan toimijoista koostuvaa kiehtovaa joukkoa. Mukana ovat Praksa, Aalto Arts Books, Microcities, DPR-Barcelona, Garret, The Funambulist, Rakennustieto, Cartha ja San Rocco – sekä bookm-ark.
Päätoimittaja Mika Savela antoi ystävällisesti luvan julkaista oma tekstini uudelleen täällä blogissa. Suomenkielinen versio on heti tuossa alla, ja englanninkielinen käännös löytyy postauksen loppupuolelta. Arkkitehti-lehti ja UUAA-uudistusprosessin esittely löytyy www.ark.fi-verkkosivuilta.
Bookm-ark ja Arkkitehti-lehti 1/2018
Havahduin jo vuosia sitten siihen, kuinka paljon arkkitehtuurista kiinnostunutta yleisöä on olemassa, kuinka runsaasti Suomen arkkitehtuurista on tehty julkaisuja, mutta kuinka hankalaa sitä on saada käsiinsä. Arkkitehtuurikirjallisuuden näkymättömyys koskee etenkin vanhempaa ja vieraskielistä kirjallisuutta. Antikvariaateista ja verkkotoreilta kirjoja voi kyllä löytää, mutta jos et osaa suomea tai etsit tiettyä nimekettä tai kirjoja tietystä aiheesta, olet pulassa. Verkkokauppani bookm-ark.fi pyrkii saattamaan yhteen arkkitehtuuristamme tehdyt julkaisut ja niistä kiinnostuneet lukijat ympäri maailmaa. Samalla haluan aktivoida arkkitehtuurikirjojen kierrätystä ja ylipäätään kannustaa lukemaan, oppimaan uutta ja sitä kautta lisätä taiteenalaamme koskevaa yleissivistystä.
Yritykseni on hyvin pieni ja toimii erittäin rajallisin resurssein, joten olen toistaiseksi tehnyt varsin tiukan rajauksen. Keskityn suomalaista arkkitehtuuria käsitteleviin julkaisuihin, joiden tekstit ovat mielellään muillakin kielillä kuin suomeksi. Satunnaisesti myyntiin tulee myös pohjoismaista arkkitehtuuria ja suomalaisia sisustusarkkitehteja, muotoilijoita ja taiteilijoita käsitteleviä kirjoja, näyttelyluetteloja ja muita tämän tyyppisiä julkaisuja. Kuolinpesistä ja arkkitehtuuritoimistoista tulee meille myös yleisempää arkkitehtuurikirjallisuutta. Kodin sisustusoppaat, hallinnolliset raportit, suunnittelun tekniset käsikirjat ja oppikirjat jätän valikoimamme ulkopuolelle.
Minusta julkaisujen merkitys on viestiä jotakin arkkitehtuuriin liittyvää, oli se sitten pientä tai suurta. Näissä rooleissaan julkaisu voi olla sisällöltään ja muodoltaan mitä vain: tulisieluinen manifesti, tarkkaakin tarkempi tiedekirja, uusinta arkkitehtuuria esittelevä verkkosivusto, omituiseen vaihtoehtonäyttelyyn liittyvä omituinen läpyskä, audiovisuaalinen keskustelutallenne. Tärkeintä on, että tekijöillä on julkaisua tehdessään vahva viestinnällinen näkemys siitä, miksi ja kenelle he ovat julkaisuaan tekemässä.
Hyvällä arkkitehtuurijulkaisulla on toisin sanoen tarkkaan harkittu informaatiosisältö. Se dokumentoi jotakin aiheestaan tavalla, joka on kiinni juuri siinä hetkessä ja vie aihettaan ja lajityyppiään eteenpäin tarkasti, rohkeasti ja persoonallisesti. Arkkitehtuurin teorian tutkijana minua kiehtovat etenkin arkkitehtuurikeskustelua dokumentoivat julkaisut ja särmikkäät historialliset tekstit, erityisesti 1800-luvun varhaismodernismin teoria ja 1980-luvun teoreettiset kirjat, konferenssitaltioinnit, kommenttipuheenvuorot ja manifestit.
Omissa kokoelmissani on paljon arkkitehtuuriteorian antologioita ja tiettyihin historiallisiin käännekohtiin, etenkin postmoderniin arkkitehtuuriin, liittyviä julkaisuja. Esimerkiksi vuonna 1998 julkaistu Oppositions Reader -kokoomateos on aivan käsittämättömän hieno! Siihen on koottu Institute for Architecture and Urban Studies -ajatushautomon Oppositions-lehdessä vuosina 1973–1983 julkaistuja esseitä. Toinen kiehtova julkaisu on kruununprinssi Charlesin vuonna 1989 julkaisema puheenvuoro The Vision of Britain, joka on mielestäni todella hieno dokumenttisirpale 1980-luvun tunnelmista ja hyvä esimerkki arkkitehtien ja ei-arkkitehtien välisestä arvokeskustelusta, vaikken hänen tyyli-ihanteitaan jaakaan. Kysymykset arkkitehtuurin perusteista säilyvät loppujen lopuksi samoina, jopa läpi vuosisatojen. Seuraan säännöllisesti myös arkkitehtuurin teorian marginaalijulkaisuja ja verkkoportaaleja kuten Architecture Theory Review, Oase, Footprint, Candide, Places Journal, Metropolis Magazine ja Common Edge.
Minusta tuntuu siltä, että määrittelemme Suomessa arkkitehtuurijulkaisut liian juhlallisesti ja kapeasti. Ensimmäinen asia, joka sanasta ”arkkitehtuurijulkaisu” tulee mieleen, on näyttävä painotuote, jossa on paljon valokuvia taloista selityksineen ja saatteena muutama näennäisteoreettinen tervehdys senhetkisiltä kuuluisuuksilta. Arkkitehtuurijulkaisu on tänä päivänä paljon monimuotoisempi: se voi olla hyvin kapeaa aihepiiriä käsittelevä lehti, kollektiiviblogi, videopäiväkirja, Instagram-syöte, radio-ohjelma, elokuva.
Vähemmän on tylsää
Sekä printti- että verkkojulkaiseminen on nykyisin helppoa, nopeaa ja halpaa. Julkaisuja tehdään paljon, mutta laatu on kirjavaa. Samalla lähdekritiikin tarve on kasvanut. Esimerkiksi hienot arkkitehtimonografiat saattavat olla toimistojen itsensä kustantamaa markkinointimateriaalia. Julkaisutulvassa tarvitaan yhä enemmän kriittistä kyseenalaistamista, taustoittavaa historiantajua ja asioiden merkityksen pohdintaa.
Teen ulkomaanmatkojeni yhteydessä paljon ”kenttätutkimusta” arkkitehtuurin esittämis- ja viestintäkäytännöistä. Käyn arkkitehtuurikirjakaupoissa, gallerioissa ja näyttelyissä niin paljon, kuin suinkin on mahdollista. Itseäni kiinnostaisi nähdä Suomessa enemmän diversiteettiä: ”less is a bore”. Pipo löysemmälle, vähemmän komiteoita ja konsensusta etsivää korrektiutta, tai musiikkitermein: vähemmän hifistelyä ja enemmän loudnessia. Nuorten toimistojen Newly Drawn -projekti näyttelyineen ja kirjoineen (2009) oli aikanaan tästä hieno esimerkki.
Temaattisia ja kokeellisia ulostuloja voisi myös tukea nykyistä paljon pontevammin, pitkäjänteisemmin ja johdonmukaisemmin. Luontevin rooli SAFAn, Arkkitehtuurimuseon, Alvar Aalto -museon, Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen ja Rakennustiedon kaltaisille instituutioille olisi tarjota konkreettista tukea ruohonjuuritason vapaalle julkaisutoiminnalle. Tämä voi tarkoittaa hyvinkin yksinkertaisia asioita: henkistä mukanaoloa ja arvovaltaa taustalla, arkistojen ilmaista käyttömahdollisuutta, leveämpiä hartioita rahoitushakuihin, asiantuntija-apua, tiedotus- ja jakeluverkostoja. Tärkeintä olisi lakata mustasukkaisesti varjelemasta arkkitehtuuria alan instituutioiden yksityisomaisuutena. Antaa kaikkien kukkien kukkia, kyllä ruusut aikanaan erottuvat rikkaruohoista!
Arkkitehtuuri-instituutioidemme pitäisi myös ottaa tiedonvälitys nykyistä vakavammin. Tietääkö arkkitehtikouluissa kasvava sukupolvi, keitä olivat vaikkapa Heikki ja Kaija Siren, Keijo Petäjä tai Arto Sipinen? Tarvitsemme ehdottomasti uuden, ajantasaisen julkaisusarjan arkkitehtuurimme lähihistorian arkkitehdeista. Olemme aivan liian pitkään katsoneet joko aivan nykyhetkeen tai liian kauas historiaan.
Vanhojen rutiinien ravisteluun ja tiedonvälitystehtävään liittyy myös kolmas visioni. Olisiko aika kypsä puhtaasti kansainväliselle yleisölle suunnatulle Finnish Architecture Review -julkaisulle? Voisivatko ammattilehdissämme julkaistut arkkitehtuuriesittelyt, kritiikit ja artikkelit tavoittaa muutkin kuin SAFAn jäsenarkkitehdit? Digitaalinen ja painettu media toimivat hyvin yhdessä, jos kummankin vahvuuksia kunnioitetaan. Yksikään julkaisu ei voi miellyttää kaikkia, joten kannustaisin äänekkäämpään ja monimuotoisempaan esilläoloon. Lukijoita riittää, jos heille tarjotaan luettavaa.
Julkaistu Arkkitehti-lehden luvalla. Alkuperäinen julkaisu: Arkkitehti 1/2018, s. 25–27. Väliotsikko omani.
Bookm-ark in the Finnish Architectural Review 1/2018
I realised years ago that a huge number of people are genuinely interested in architecture, that so many publications have been made on Finnish architecture, and that it is quite difficult to get hold of them. This elusiveness of architectural literature is especially true if you are looking for older literature or literature written in a language other than Finnish. If you are lucky, you may find books in second-hand bookshops and online marketplaces, but if you can’t read Finnish or you are looking for a specific title, you are in trouble. My online bookshop bookm-ark.fi aims to bring together publications on Finnish architecture and readers interested in them, wherever in the world they may be. My goal is also to boost the circulation of architectural books and simply to encourage people to read, learn and thereby increase the public’s general knowledge about architecture.
My business is tiny, and it operates on very limited resources, so I am currently concentrating on a very specific niche: publications on Finnish architecture in a language preferably other than Finnish. Occasionally I also accept books, exhibition catalogues and other such publications on Nordic architecture and Finnish interior architects, designers and artists. Estates and architectural firms also bequeath us more generic titles on architecture. I have drawn the line on home interior guides, administrative reports, technical planning documents and textbooks.
I believe the publications should communicate something about architecture, whether big or small. Within these parameters, the content and format of the publication can be just about anything: a fiery manifesto, a highly specialised scientific study, a website on the most recent architecture, an unusual leaflet about a weird, alternative exhibition, or a film or sound recording of a conversation. The main thing is that the authors have had a strong vision when composing their text, why and for whom they are publishing it.
In other words, a good architectural publication has a carefully considered information content. It documents something about its topic in a way that is born of its time and takes its topic and genre further with great precision, courage and a personal touch. As an architectural theorist, I am fascinated by publications that document architectural discussion and edgy historical texts, especially on the theory of early modernism of the 19th century and theoretical works from the 1980s, conference recordings, commentaries and manifestos.
My own collection includes several anthologies of architectural theory and publications related to certain turning points in history, especially postmodern architecture. An example of a superb collection is Oppositions Reader (1998). It is a collection of essays published between 1973 and 1983 in the magazine Oppositions, published by the Institute for Architecture and Urban Studies. Another gripping read is The Vision of Britain, published by Charles, Prince of Wales, in 1989, which provides an excellent documentary into the ethos of the 1980s and is a prime example of the value debate between architects and lay persons, even if I don’t share his stylistic ideals. The questions of the foundations of architecture, after all, remain unchanged from one century to the next. I regularly follow the marginal publications and online portals of architectural theory, such as Architecture Theory Review, Oase, Footprint, Candide, Places Journal, Metropolis Magazine and Common Edge.
My feeling is that we Finns are too high-brow and conservative when defining architectural publications. The first association when hearing “architectural publication” is a beautifully printed book with loads of photographs with informative captions, with a few quasi-theoretical words of wisdom from the celebrities of the day. An architectural publication today is something much more diverse: it can be a magazine on a narrow specialty, a collective blog, a video diary, an Instagram feed, a radio programme, a film.
Less is a bore
Publishing in either print or online is easy, fast and cheap these days. Publications are therefore many, and their standard varies. This, in turn, calls for a more robust evaluation of sources. For example, architectural monographs may be marketing materials published by the offices themselves. In this deluge of publications, we need more critical analysis, a sense of historical context and contemplation on the meaning of things.
When travelling abroad, I often do some “field research” on the presentation and communication practices in architecture. I visit as many architectural bookshops, galleries and exhibitions as I can. I would welcome more diversity in Finland: “Less is a bore”. We should let our hair down a little, have fewer committees and less consensus-seeking correctness, or, in musical terms: forget high-fidelity, turn on the loudness mode. The Newly Drawn exhibition and book (2009) by young architectural offices was a very successful specimen of such an approach.
Thematic and experimental divergences from the conventional should receive more substantial, more lasting and more consistent support. The most natural role for organisations such as the Finnish Association of Architects (SAFA), the Museum of Finnish Architecture, the Alvar Aalto Museum, Archinfo Finland and Building Information would be to offer practical support for independent, grassroots publication activities. This could be something quite simple: they could lend their mental support and brand prestige, open up their archives for use without charge, show more latitude in funding decisions, give expert advice and provide access to their communication and distribution networks. The main thing would be for the established institutions of architecture to stop jealously guarding architecture as if they were its sole proprietors. Let and let live, and trust that the roses will eventually outgrow the weeds!
Our architectural institutions should take communication and information work more seriously. Will the new generations in architect school have any idea who, say, Heikki and Kaija Siren, Keijo Petäjä or Arto Sipinen were? We are in desperate need of a new series of publications on the recent history of Finnish architecture. For too long we have been focusing our gaze either on the present day or far back into the past.
Shaking up the old routines as well as how we communicate information are at the core of my third vision. Is the time finally right for launching a Finnish Architecture Review aimed purely at the international audience? Could the project descriptions, critiques and articles reach the architectural profession globally and not just SAFA members? Digital and print media is a marriage made in heaven if the strengths of both media are understood. Since no publication can please everyone, I think there is no reason not to have a much louder and more diverse presence. There will always be readers if you give them something to read.
Reprinted with the permission of the publisher. Published in The Finnish Architectural Review 1/2018, p. 25-27. Subheading my own.
