Kuukauden kirja-aarre: Puurakennustaito (1946) 16.07.2020 – Posted in: Book Thoughts
Arkkitehtuurin ja rakentamisen antikvaarisia helmiä esittelevä blogisarjamme on ollut hieman laiminlyötynä, mutta nyt löytyi hyllystä niin mojova aarre, että oli pakko alkaa selata sitä hieman tarkemmin. Tiiliskivimäinen Puurakennustaito kertoo kaiken puusta rakentamisen ja arkkitehtuurin raaka-aineena. Tiesittekö esimerkiksi, että Kustaa Vilkunan mukaan tärkein tapahtuma Suomen kansanrakennusten historiassa on ollut siirtyminen kodasta pirttiin eli pystykonstruktiorakennelmasta lamasalvainrakennukseen? Tai että sopivin lentokoneenrakennuspuu on honka, jonka ikä on noin 200 vuotta.
Puurakennustaito ilmestyi Käsityön kirja -sarjassa vuonna 1946 Oy Suomen Kirjan kustantamana. Toimituskuntaa johti Teknillisen korkeakoulun rehtori, professori Martti Levón ja hänen rinnallaan kirjaa toimittivat professori Carolus Lindberg, diplomi-insinöörit Eero Peltonen, Olavi Rinkinen ja U. Varjo, sekä dosentti, FT Kustaa Vilkuna. Toimitussihteerinä toimi asutusneuvos, arkkitehti Jussi Lappi-Seppälä. Kirjan yksittäisiä artikkeleita ovat kirjoittaneet muutkin alan osaajat. Muun muassa Puurakennuksen suunnittelusta -kappale on arkkitehti Aarne Ervin kirjoittama; Puuovet ja -ikkunat -kappale on arkkitehti Kaj Englundin käsialaa.
Kirja on melkoinen tietopaketti puun ominaisuuksista, eri tyyppisten puurakenteiden soveltuvuuksista eri käyttötarkoituksiin sekä kestävän, terveellisen ja suomalaiseen ilmastoon ja maisemaan sopivan puurakennuksen suunnittelusta. Julkaisusta on kulunut aikaa, mutta sitä suuremmalla syyllä kirja tarjoaa mielenkiintoisia vertailukohtia nykypäivän puuarkkitehtuurin ihanteisiin ja puurakentamisen tekniikkaan. Sisällys on jaettu kolmeen osaan: Raaka-aine, Puurakenteet ja Historiallinen katsaus. Mukana on eri puulajien ominaisuuksien tarkkaa analyysia, puurakenteiden lujuusoppia, Suomen kansanrakennusten ja puurakennustaidon historiaa, laivanrakennuksen, lentokoneiden, puusiltojen ja muiden erityiskohteiden tarkastelua ja vaikka mitä.
Rakennusalalla tulisi – kuten kaikessa inhimillisessä elämässä – hengen ja aineen saavuttaa sopusuhtaisuus. Niinpä tulisi suunnittelijan tuntea rakennusaineensa niin kuin muusikon soittimensa.
Aarne Ervi, Puurakennuksen suunnittelusta. Teoksessa Puurakennustaito (1946), s. 237.
Tervetuloa selailemaan kirjaa tarkemmin ja ottakaa yhteyttä, jos haluatte kirjasta lisää tietoa tai haluatte hankkia sen omaan kokoelmaanne. Tämä meidän kappaleemme on saapunut Teknillisen korkeakoulun kirjastosta poistettavaksi määrätyn aineiston joukossa ja se on yhä varsin hyvässä kunnossa.