Innostava arkkitehtuurikirjojen alkuvuosi 10.06.2022

Arkkitehtuurikirjojen alkuvuosi 2022 on ollut aivan huikea. Divaripuolella olemme saaneet ottaa vastaan upeita yksityiskokoelmia, uutuuskirjapuolella on pitänyt istua käsien päällä, etten ostaisi kaikkia kustantajien katalogien ihanuuksia. Tätä kirjoittaessa on kesäkuun puoliväli, ja nyt alkavat kaikki maailmalta tilatut kevätuutuudet olla jo täällä Munkkiniemessä. Tämä blogipostaus esittelee käsin poimittuja kansainvälisiä uutuuksia kauppamme valikoimista.

Erich Mendelsohn Buildings and Projects ilmestyi jo vuodenvaihteessa, mutta ilahduttaa yhä edelleen. Birkhäuserin laatukustantamon mittava monografia käy läpi Mendelsohnin koko tuotannon. Kirjassa on korkealaatuiset kuvat ja kaunis taitto, joten ekspressiivisen modernismin omaperäinen taitaja saa vihdoin arvoisensa kokonaisesityksen. Mendehlsohn kuuluu niihin arkkitehtuurin historian hahmoihin, joiden yli tai ohi historiankirjoitus mielellään loikkaa vain parilla kuluneella ‘pakollisella esimerkkikohteella’. Uusi monografia osoittaa, kuinka monipuolinen Mendehlson – ja sitä kautta koko 1900-luvun alkupuolen modernismikehitys – oli: rationalismi ja muotojen rikkaus, yleispätevyys ja paikallisuus sulautuvat upeaksi rakennustaiteeksi.

Modernismista puheenollen: myös arkkitehtuurihistorioitsija Kenneth Framptonin uusin teos The Other Modern Movement: Architecture, 1920–1970 (Yale University Press, 2022) on saapunut valikoimiimme. Ns. toisen modernismin aihepiiri on ennekin ollut Framptonille tärkeä; uusi kirjaa nostaa esiin 19 arkkitehtia – Mendehlson mukaanlukien –  joiden tuotanto ei noudattanut Mies van der Rohen tai Le Corbusierin puhdasoppineisuutta, vaan jotka veivät modernin projektia eteenpäin toisin keinoin. Suosittelen tätä kirjaa etenkin niille, jotka suomivat modernismia laatikkoarkkitehtuurina ja haikailevat menneiden aikojen tyylien pariin. Toinen tuore kirjatulokas pitää ehdottomasti myös mainita tässä yhteydessä. Modern Heritage: Reuse, Renovation, Restoration (toim. Ana Tostões; Birkhäuser & Docomomo 2022) tuli meille viime viikolla ja pino on jo melkein huvennut! Uutuuskirja käsittelee modernin rakennusperinnön restauroinnin ja uudelleenkäytön kysymyksiä ja esittelee vaativia ja innostavia restaurointi- ja muutosprojekteja ympäri maailmaa.

Sample spread of the book Erich Mendelsohn Buildings and Projects
Esimerkkiaukeama Carsten Krohnin ja Michele Stavagnan kirjasta Erich Mendelsohn Buildings and Projects (Birkhäuser, 2022).
Sample spread of the book Modern Heritage Reuse : Renovation, Restoration
Esimerkkiaukeama Ana Tostõesin toimittamasta kirjasta Modern Heritage: Reuse, Renovation, Restoration (Birkhäuser & Docomomo 2022)

Mendehlson-monografian ohella toinen kiehtova arkkitehtikirja on Lewerentz Fragments (Actar, 2021), joka kytkeytyy paraikaa Tukholman arkkitehtuurimuseossa olevaan Sigurd Lewerentz -suurnäyttelyyn. Toisin kuin näyttelykirja Sigurd Lewerentz: Architect of Death and Life, Fragments-kirja on tulkintojen kokoelma. Kirjan 20 esseetä eri kirjoittajilta luovat kukin omanlaisensa kuvakulman Lewerentzin arkkitehtuurin hiljaiseen puhuttelevuuteen. Kullakin kirjoittajalla on oma yksilöllinen lähestymistapansa: mukana on entisten kollegojen säilyttämiä valokuvia, kirjeitä, arkkitehtuurin teoriaa ja vaikka mitä.

Oma Alvar Aaltommekin on saanut uusia tulkintoja. Aalto in Detail (Birkhäuser, 2022) on alaotsikkonsa mukaisesti “komponenttien luettelo”. Kirja koostuu Aallon toimiston suunnittelemien rakennusten yksityiskohdista otetuista valokuvista portaista parvekkeisiin ja ovenkahvoista takkoihin. Innostava tapa tehdä arkkitehtuurikirja, itsekin havahduin katsomaan läheistä Kelakartanoa uusin silmin. Pari viikkoa sitten saapui myös kauan odotettu uusi painos Nina Stritzler-Levinen upeasta Artek and the Aaltos: Creating a Modern World -teoksesta (Yale University Press &  Bard Graduate Center, 2022). Kirjan paperi on aiempaa paksumpaa ja sisältöäkin on täydennetty ja korjattu. Palkittu teos julkaistiin alunperin Bard Graduate Centerissä New Yorkissa 2016 olleen näyttelyn yhteydessä, ja ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun.


Vaihtoehtoisempaa tulokulmaa arkkitehtuuriin edustaa ihailemani Peter Cook, jonka omaelämänkertaa hankin meillekin myyntiin. Cook tunnetaan Archigram-ryhmän perustajana, mutta muutenkin hänellä on ollut varsin anarkistinen ote arkkitehtuuriin. Brittien arkkitehtiliitto RIBAn Lives in Architecture -sarjassa on jo ilmestynyt Cookia ennen vastaavat kirjat myös Terry Farrellilta ja Nigel Coatesilta. Vastaavassa julkaisutoiminnassa voisi olla ideaa myös Suomen arkkitehdeille, sillä kirja on edelleen erinomainen väline ajatusten välittämiseen.

Toisenlaista näkökulmaa arkkitehtuuriin tarjoavat myös muutamat teoreettisemmat uutuudet, jotka olen poiminut valikoimiimme. Collective Processes: Counterpractices in European Architecture (Birkhäuser, 2022) kertoo arkkitehtien uusista toimintamuodoista, jotka haluavat kyseenalaistaa arkkitehtuuriin perinteisesti liitetyn henkilökeskeisyyden. Tästä Natalie Doant-Cattinin kokoamasta kirjasta on tulossa tänne blogiin oma arvionsa myöhemmin tänä kesänä. Toinen jännittävä uutuus on Post-Pandemic Urbanism (Jovis, 2021), jonka kirjoituksissa tarkastellaan COVID-19-pandemian vaikutuksia kaupunkitilojen ja etenkin julkisten tilojen käyttöön. Uusista uusimmat jännät backlist-löydöt radikaalina pidetyltä Verso-kustantamolta nostin pahvilaatikosta alkuviikosta: Designing Disorder – Experiments and Disruptions in the City (Verso, 2020) on Pablo Sendran ja Richard Sennettin kannanotto kaupunkielämään liittyvän aktivismin, vapaamuotoisuuden ja ruohonjuuritason toimeliaisuuden puolesta. Matrix-kollektiivin Making Space: Women and the Man Made Environment (Verso, 2022) on feministisen teorian klassikko, joka on nyt julkaistu uudelleen. Ryhdyn näitäkin lukemaan suurella mielenkiinnolla – ja laitan nämä mahdollisimman pian myös verkkokauppaan.

Vaikka bookm-ark.fi on lähtökohtaisesti arkkitehtuuridivari, olen onnekseni saanut luotua moneen kansainväliseen laatukustantajaan erittäin toimivat kontaktit. Jos kaipaat jotain tiettyä uutuuskirjaa, niin älä epäröi ottaa yhtettä – tilaan kirjoja maailmalta myös pyynnöstä. Hyviä lukuhetkiä ja tervetuloa selailemaan!

Verso-kustantamon kaksi kirjaa pöydällä.
Designing Disorder ja Making Space -kirjat ovat radikaalina tunnetun Verso-kustantamon julkaisuja.